lauantai 7. tammikuuta 2017

Samuel Bjørk: minä matkustan yksin

Dekkariryhmän lukuhaasteen kohtaan M: Tapahtumapaikka on valtio Euroopassa, Norja
Helmet-lukuhaasteen kohta 2: Kirjablogissa kehuttu kirja.

Mielestäni tämä sopii myös Helmet-lukuhaasteen kohtiin: 5, liikutaan luonnossa (kyllä tässä liikutaan mutta ei ole pääosassa), 7. Salanimellä kirjoitettu kirja, 20. vammainen tai vakavasti sairas henkilö, 23. käännöskirja, 24. kirjassa selvitetään rikos, 42. esikoisteos (kyllä tällä nimimerkillä, mutta ei tällä henkilöllä, tulkintakanta), 44, uskonto, uskonnollisuus (kyllä mukana, mutta ei pääosassa) ja 47. kaksi haastekohtaa täyttävä kirja.



Dekkariryhmästä tämänkin hoksin aikaa sitten mutta jäi ottamatta ylös. Tätä aika ajoin siellä oli keskustelua yhä uudestaan. Kunnes sit viime syksynä laitoin varaukseen ja jaiks, sijalla 127. Pitkä odotus. Kunnes sitten joulun jälkeen osu omalle kohdalle ja kävin hakemassa.

Hyytävä avaus esittelee poliisiparin, Mia Krügerin ja Holger Munchin. Mia on nuori nainen joka kirjan alussa eristäytynyt saarelle aikomuksenaan päästä siskonsa luo. Tule, Mia, tule!
Kun metsästä löytyy kuusivuotias tyttö, joka on puettu nuken vaatteisiin, kaulassa lappu: minä matkustan yksin, tapausta alkaa tutkia Holger Munch. Hän haluaa vanhan tiiminsä kokoon. Hän lähtee hakemaan Miaa. Mia lopulta suostuu lähtemään tiimiin mukaan. Tiimissä on yksi uusi jäsen, jolta Holger pyytää tutkimaan yhtä matemaattista juttua. He harrastavat kumpikin sellaista. Pian tulee uusia uhreja. Lopulta Holgerin kuusivuotias tyttärentytär on myös vaarassa, yksi kohteista. Sellaisen viestin Holger sai murhaajalta.

Kirjassa mielenkiintoinen mukaan otto uskonnollisuutta ja juuri tyypillinen lahko. Mielenkiintoinen loppuratkaisu tällä lahkolle ja lapsille.

Tämä oli taitavaa kerrontaa. Loppua kohden kiihtyvä tempoinen ja pakko lukea loppuun, ei voi laskea kädestä. Jännittävää ja taitavaa. Oikein odotti että miten asia ratkeaa kun tuli uusia kierouksia eteen.

Ei kaduta että luin. Käsittääkseni toinen osa on vielä parempi. Mukava että tälle tulee lisää kirjoja. Kyllä luen ja kyllä odotan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti