lauantai 14. huhtikuuta 2018

Hege Storhaug: Islam yhdestoista vitsaus

Helmet-lukuhaasteen kohtaan 41. Valitse kirja sattumanvaraisesti.



Hege Storhaug, norjalainen kirjailija, poliittinen aktivisti. Kirjoittanut laajan kirjan, joka ilmestyessään vuonna 2015 oli suurimpia bestsellereitä. Myi ensimmäisenä kuukautena 20 000 kpl, vaikka valtamedia jätti huomioitta.

Kyllä, kirja on laaja ja hyvin kirjoitettu. Erittäin paljon tuli uutta opittua. Tätä en voinut nopeasti lukea, sillä niin paljon asiaa ja uusia asioita että oma aikansa meni sulatteluun. Joitakin asioita juuri sellaisia mitä itsekin olen ajatellut. Olikin hytkähdyttävää huomata saman asian kirjoitettuna mutta paljon suorempana mitä itse olen yrittänyt joskus ilmaista.

Kirjassa kuvaillaan Norjan ja Euroopan tilannetta. Suomea ei mainittu kuin yhden kerran, jos nyt muistan oikein. Norjan, Ruotsin ja Euroopan tilanneesta, aivan samaa Suomessa nyt. Mitä muut edellä, Suomi hölmönä perässä. Emme opi. Haluamme tehdä omat virheet itse.

Kirjan alku ahdisti lukea. Oli näitä joukkoraiskauksia. Samaten kirjan loppupuolella oli samaa, se joku peli, missä naisia porukalla ahdisteltiin ja kopeloitiin. Järkyttäviä tilanteita naisille. Niitä vielä yritettiin salata ettei ole tapahtunut, mutta todisteet löytyi. Samaten kun se englantilaisen kaupungin tilanne yritettiin salata ja ei uskallettu puuttua tyttöjen raiskauksiin rasismin pelosta.

R- ja i- sanat. Islamofobia sai alkuunsa jo 70-luvulla. Sitä käytettiin feministejä vastaan. Kun feministit yritti puuttua musliminaisten sortamiseen. Tuo oli itselleni uusi tieto. Olenkin kummastellut miksi feministit ei ole puuttunu näihin asioihin. Onhan, ainakin -70 luvulla. Mut sit he saivatkin tämän i-kortin. Ja kaippa sit sen jälkeen eivät ole uskaltaneet enää.

Uutta oli myös se että muslimit tukivat Hitleriä. Olivat mukana sodassa tappaen juutalaisia. Muslimijohtaja joku oli kirjoittanut kirjeen Hitlerille. Heillä oli oma SS-ryhmänsä 2. maailmansodassa.

Loppupuolella oli ihmisten kokemuksia. Yksi niistä sai epäuskoisesti pään pyöritystä että voiko tämä olla todellista. Norjalaisen naisen pitänyt integroitua Norjassa elämään muslimien kanssa. Kun se nainen sai tarpeekseen, hän muutti toiseen paikkaan. Asui ainoana kristittynä. Siitäkös hänelle suuttuivat että nyt ei integrointi onnistu. Voi hyvinkin olla että Suomi menee perässä. Jonakin päivänä meitä kristittyjä on täällä vähemmän.

Olen joskus yrittänyt ilmaista että heikkoja ruukataan puolustaa. Heikkoja ei saa arvostella, puhua mitään pahaa yms. Tässä oli just samasta kirjoitettu mutta paljon suorempaa. Se oli osaltaan ilahduttava lukea, että en olekkaan ainoa joka ajattelee näin.

Ja paljon paljon muuta. Suosittelen. Lue avoimin mielin. Opit uutta. Mut jos elät pää tukevasti perseessä, älä lue, et saa irti tästä mitään. Pitää herätä ensin huomaamaan mikä on todellinen tilanne ja kaikki ei ole vaaleanpunaista unelmahattaraa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti